lauantai 23. joulukuuta 2023

Mikrosementti vai hartsipinnoite?

Dodiin! On vierähtänyt hetki elämästä ja päätin palata kertomaan mitä tänne nyt oikein kuuluu. Kuten blogia seuranneet tietävät, olen todella kiinnostunut kaikesta mahdollisesta pintoihin liittyvästä. Erilaiset maalaustekniikat, lakat ja tasoitteet ovat vilahdelleet säännöllisesti täällä blogin syntyhetkistä lähtien. En oikein osaa sanoa mikä niissä kutkuttaa, mutta kun suunnittelen, kokeilen, tai vain katselen tasoitepintoja, tai jotain erikoisia maalaustekniikoita, niin niissä jotenkin silmä lepää ja sielu saa ravintoa. Kuulostaa jopa omaan korvaan hassuttelulta, mutta näin se on :D Nautin todella, etenkin hienoista tasoitepinnoista, rustiikista betonista ja sileästä stucco -pinnasta. Ja tuskailen, kun niistä ei saa yhtään sellaista kuvaa, missä se tasoitepinnan luoma tunnelma välittyy. Tunnelma on ehkä just oikea sana. Sävyllä saa paljon aikaan, mutta tekstuuri on se juttu mitä arvostan myös suuresti. Ja ah! Iltavalaistuksessa seinien struktuurin merkitys vain kasvaa. Ihan mieletön fiilis, kun illat pitenee, sytytetään seinävalot ja tunnelmoidaan kotona hyvän ruuan äärellä. Mutta hei, takaisin asiaan, eli mikä on mikrosementin ja hartsipinnoitteen ero?

Suomen markkinoille rantautuivat ensimmäiset mikrosementit joskus 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin tutkailin näitä uusia mikrosementtejä ja mietin, että ne olivat kalliita, melko heikkolaatuisia ja työläitä asentaa. Kauniita pintoja niillä sai aikaan, mutta suomalaisten märkätilat ja lattioiden vaatimustasot ovat aivan eri luokkaa, kuin lämpimissä maissa. Eteläisessä Euroopassa kylpyamme, tai suihkualusta (tray) ovat edelleen suosittuja, vettä ei siis valuteta suoraan lattialle, kuten meillä. Suomessa eteisen lattioille kulkeutuu lunta, soraa ja meillä isotkin koirat ovat perheenjäseniä ja elelevät mukavasti sisällä. Lattiat ovat siis kovalla käytöllä, etenkin talvisin. Lisäksi meillä suositaan paljon puurakentamista ja se aiheuttaa haasteita mikrosementille. Mikrosementti on sementtisideaineinen tuote, eikä jousta alustan liikkeissä, vaan halkeaa herkästi. Lisäksi mikrosementti imee vettä itseensä, eli märkätiloissa pintaa suojattiin lukuisilla lakkakerroksilla. Yleensä kuitenkin ongelmat ilmenivät ensin lattiakaivon ympärillä, kun vesi pääsi nousemaan pinnoitteen alapuolelle. Lattiakaivon ympärille alkoi muodostua tumma alue, kun vesi imeytyi kapillaarisesti suoraan mikrosementtiin. Lakka pidätti kosteutta yläpuolelta, kunnes alkoi irtoilemaan. Ilmiö aiheutti valtavan pettymyksen monelle, jotka olivat rohkeasti lähteneet kokeilemaan uutta.

Markkinointinimi, mikrosementti (microcement) jäi elämään, mutta nyt sillä oli monen korvissa huono kaiku ja ihan syystäkin.

Samoihin aikoihin tein diy -hengessä vastaavia pintoja kuiviin- ja märkätiloihin, mutta tavallisilla rautakaupan tuotteilla. Opin asioita kantapään kautta, kuten vanhemmista postauksista saattaa lukea, mutta aina löytyi korjaavat ratkaisut ja oma osaaminen ja etenkin materiaalituntemus kasvoi noiden vuosien aikana huimasti. Pääsääntöisesti lopputulokset olivat hyviä. Siksi koen, että tuolloin rautakaupan tuotteilla pystyi saavuttamaan täysin saman ulkonäön, mutta murto-osalla hinnasta ja monasti nuo ratkaisut ovatkin olleet kestävämpiä, kuin kalliit mikrosementit. Edelleen käytän paljon rautakaupasta saatavia tuotteita pintamateriaaleina. Ne ovat erittäin edullisia ja kauniita.

Kuvassa Naantalin asuntomessuille rakentamani talo Villa Pinta. Kaikki sisäpinnat, myös katto, tehtiin Goldband kipsilaasteilla, siten, että ensin kipsilevyt nauhoitettiin normaalisti. Ulkokulmiin tuli alumiiniset kipsikulmalistat. Sitten yksi kerros konekipsilaastia, eli Knauf MP-75L, käsin lastattuna ja pintaan Knauf Goldband käsikipsilaasti käsin lastattuna. Maailman helpoin ja näyttävin pinta tehdä!

Tämän tekemiseen ei tarvittu yhtään hiomista, ei ruuvinkantojen kittaamista, eikä tarvinnut roiskuttaa pisaraakaan maalia. Helppo tehdä ja upea lopputulos. Tähän yksittäiseen ratkaisuun, olen ehkä kaikista tyytyväisin ja voin suositella muillekin. Pintaa ei tarvitse käsitellä, vaan se on hengittävä. Mikäli haluat tehdä pölynsidonnan, siihen soveltuu Pintafino Pre Sealer

Kaikki kohdat, mitkä pitää saada vedenpitäviksi, käytä Pintafinon 2K Sealeria. Se sopii käsikipsilaastin päälle erinomaisesti. Tutustu lakkaan tästä


Markkinoilla vedettiin hetki henkeä, mutta pikkuhiljaa tuotekehitys alkoi tuottamaan hedelmää ja yhdistämällä erilaisia hartseja ja polymeerejä, saatiin aikaan uudenlainen mikrosementti, jota tänä päivänä kutsutaan yleisesti hartsipinnoitteeksi. Tämä toisen sukupolven tuote, ei enää imenyt vettä itseensä, vaan oli hyvin immuuni veden vaikutuksille. Lakka on lähinnä helpottamassa siivousta ja pinnan puhtaana pysymistä. Enää lakkapinta ei ollut ainoa suojaava tekijä pinnoitteen ja veden välissä. Ymmärsin, että tässä on nyt jotain erityistä. Ei ollut enää järkeä tehdä ainakaan märkätilan pintoja rautakaupan tuotteilla. Olin hämmästynyt harstipinnoitteen monista mahdollisuusksista ja käyttötavoista. Se oli yhtä kestävää kuin epoksi, mutta ei niin muovinen ja yksitotinen. Lastan käyttö ja tekijän kädenjälki toivat hartsipinnoitteelle samaa elävyyttä, kuin mitä tasoitepinnoissa on.

Eli pähkinänkuoressa voitaisiin sanoa, että perinteisen mikrosementin ja hartsipinnoitteen suurin ero on veden imeytyminen. Mikrosemetit ovat sementtisideaineisia seoksia ja ne imevät itseensä vettä. Lisäksi harmina on suurempi herkkyys halkeamille. Hartsipinnoite on puolestaan polymeeriseos, jonka kapillaari on mahdollisimman lähellä nollaa. Se on myös hieman joustavampi ja siten kestää paremmin alustan rakenteessa tapahtuvaa liikettä.

Tutustuin ensin, noin kuusi vuotta sitten Belle Artin tuotteisiin, niistä siirryin Basebetoniin, koska se oli helppokäyttöisempää. En kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen tuotteeseen ja palveluun. Keittiön tasot pinnoitettiin Basebetonilla ja ne olivat vuodessa pilalla, koska paistamisesta tullut kuuma rasva imeytyi pintaan. Siitä lähti sitten ajatus valmistuttaa omaa tuotemerkkiä hyvässä tehtaassa ja saada tuotteeseen juuri niitä ominaisuuksia, joita eniten arvostan. Halusin vielä helpomman, nopemman, kovemman ja joustavamman tuotteen, joka kestäisi myös kuumaa rasvaa. Vihdoin löysin oikean yhteistyökumppanin ja lähdin kehittämään asiaa ihan tosissaan. Lopulta kaikki osui kohdalle juuri oikealla hetkellä ja Pintafino syntyi. Mieletöntä, miten tällainen suuri unelma toteutuikin sitten ihan yllättäen. Ja ehei, ei kaikki ruusuilla tanssimista ole ollut.. Ette usko mitä pettymyksiä, itkuja ja kauhukuvia tähänkin matkaan liittyy, mutta kuten aina, valitsen keskittyä positiiviseen ja niin teen nytkin. Mietin mikä kaikki on onnistunut ja miten onnekas olen kun minulla on nyt ainakin omasta mielestä ja omaan kokemukseen pohjautuen, markkinoiden paras hartsipinnoite!

Hartsipinnoite on kaunis ja sillä voi tehdä täysin saumattoman keittiön tason, vaikka se olisi minkä muotoinen! Tähän keittiöön rakennettiin L-muotoinen taso ja pieni saareke. Harstipinnoitteen ansiosta taso jatkuu saumattomasti välitilaan ja siitä aina kattoon asti. Takuulla helppo pinta pitää puhtaana. Arvostan ratkaisuja, missä sekä kauneus, että käytännöllisyys kohtaavat. Myös edullinen hinta ilahduttaa. Lattiakipsilevyllä ja Pintafinolla tehty taso ja välitila olivat erittäin kustannustehokas vaihtoehto, ainakin näin itse tehtynä. Keittiön kalusteet toimitti Kvik. Hana oli taloyhtiön, eikä sitä siksi vaihdettu uuteen.






Näillä fiiliksillä eteenpäin ja olen niin intona tästä uudesta hartsipinnoitteesta! Heti kun on aikaa, pinnoitan lattian yläkerrassa, kylppärin ja keittiön tasot uudestaan vähän kestävämmällä tuotteella, eli Pintafinolla. Kyllä haaveissa on palata vielä joskus asuntoflippauksen pariin, kunhan markkinat vähän elpyvät. Tai eihän sitä tiedä, jos Pintafinosta tulee vielä kansainvälinen brändi, niin saatan jäädä tähän ihan kokonaan :) Ei kyllä haittaisi ollenkaan. Nyt kuitenkin se tuntuu kaukaiselta haaveelta, kun sain itse tekemäni verkkokaupan auki vasta muutama kuukausi sitten ja budjetti markkinointiin on ollut täydet 0€ :D mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä elämässä tapahtuu. Peukut pystyyn!

Ja hei, jos haluat käydä kurkkaamassa mun tekelettä, niin tästä pääsee Pintafino.shop verkkokauppaan. Ja kiitollisena otetaan vastaan kommentit ja korjausehdotukset!


torstai 30. huhtikuuta 2020

Villamusta on valmis! Vinkkejä rakentajille

Huh! Tuolla KKR:t blogin puolella olenkin jo kertoillut, että tässä on ollut vähän haipakkaa.. Todellakin, kuvittelin itsestäni liikoja ja arvioin resurssit täysin väärin, kun ajattelin, että yhden blogin sijaan alan pitämään vielä erillistä raksablogia.. Miten väärässä olinkaan. Kun todellinen kiire sitten alkoi, se oli menoa. kun päivällä remontoi ja raksaa, ei siitä sitten jaksa illalla enää tarinoita kirjoittaa. Hyvä kun jaksoi jotain syömistä laittaa ja sit mennä nukkumaan. Vannoin 2019 talvella, että tämä on vihoviimeinen talo joka rakennetaan. Niin se aika kuitenkin kultaa muistot ja näin vuoden asumisen jälkeen, ollaanhan me jo seuraavaakin taloa mietitty... Mutta! Rakennetaanko se 5 vai 10 vuoden kuluttua, jää nähtäväksi. Juuri nyt ei ole sen aika, mutta haaveilla aina voi ;)

Tätä blogia täällä Villa Mustan puolella en tule jatkossa varmaan päivittämään, vaan talon elämää ja muitakin projekteja voit seurata Instagramissa, tilillä @villamusta

Meidän projekti ei mennyt ihan kuin stömsöössä ja käytiin ihan käräjillä asti setvimässä asiaa. Meillä oli tottakai vahva näyttö urakoitsijan tekemistä rakennusvirheistä ja saimme lopulta vaaditun hinnanalennuksen sovinnon kautta. Olisimme voineet vaatia paljon enemmänkin, sillä summa kattoi vain pienen osan siitä harmista, minkä hän ala-arvoisella rakennustyöllään meille aiheutti. Enää jatkossa minulle on ihan turha tulla kertomaan mistään ammattitaidosta tai kokemuksesta. En usko mitään löpinöitä, ennen kuin näen millaista jälkeä oikeasti syntyy. Lähden siitä olettamuksesta, että kaikki pitää tehdä itse ja jos paikalle kutsuu ns. ammattilaisen, niin sitten pitää varata aikaa myös niiden jälkien korjaamiseen. No pahimmillaan se menee ja menikin just noin. Mutta onhan niitä hyviäkin tekijöitä. Kannattaa aina pyytää suosituksia urakoitsijan edellisiltä asiakkailta, jotka eivät ole sukulaisia tms. vaan aitoja maksavia asiakkaita. Jos saat kolme suositusta, voit olla melko varma että teidänkin projekti onnistuu hyvin. Isompien talotehtaiden asiakastyytyväisyydestä voi lukea erilaisista tutkimuksista ja varauksella myös keskustelupalstoilta.

Meidät pelasti pahemmasta liemestä vain ja ainoastaan vahva KIRJALLINEN sopimus, jonka liitteen toimituksen laajuudesta laadin itse yksityiskohtaisesti excelillä. Ikinä älä luota siihen, että vastapuolen laatimat suurpiirteiset toimitussisällöt lopulta sisältäisivät yhtään mitään. Mulla oli joka rivillä eritelty aika pienetkin asiat, ja niistä erittely, että kuka hankkii ja kenelle asentaminen kuuluu. Lopulta ainoa asia mikä unohtui, oli kiertovesipumppu ja sen asennus. Sitä en ollut hoksannut kirjoittaa liitteeseen, joten siitä tuli sitten heti venkoilua, että ei kuuluisi urakkaan, vaikka putkityöt ja kaikki niihin liittyvät osat olivat urakassa. Että tämmöistä. Multa saat tilata kyseisen Excelin 30€ hintaan, meidän puuverhoiltuun kivitaloon soveltuvana versiona, josta voit sitten muokata omaan taloon sopivan version. Tämä excel oli meille lopulta kymppitonnien arvoinen ja olen käyttänyt sen laatimiseen ainakin parikymmentä tuntia. Ehkä siitä tulee olemaa vielä apua muillekin. Ota tarvittaessa yhteyttä Instan tai blogin kautta.

Lisäksi toinen tärkeä asia. Sopikaa rakentamisen aikataulu ja hinta aina kirjallisesti. Meidän projekti myöhästyi lähes puoli vuotta luvatusta. Me olimme suunnitelleet meidän osuuden ja aikataulun urakoitsijan antamien päivämäärien mukaan ja lopulta näin isosta viivästyksestä koitui tottakai hirveästi ongelmia. Sopimuksessa tulee siis aina näkyä projektin valmistumispäivä ja mahdolliset sanktiot. Muista kuitenkin, että on mukavampi saada hyvä ja laadukas lopputulos, kuin pitää kiinni valmistumispäivästä. Mutta jos urakoitsija tekee huonoa laatua ja sen lisäksi vielä myöhästyy aikataulusta, niin silloin on kyllä ihan aiheellista vaatia korvausta esimerkiksi väliaikaisesta asumisesta.

Tärkein asia talon rakentamisessa on kuitenkin hyvä suunnittelu! Vanha sanonta tästä aiheesta ei ole väärässä ja siihen kannattaa panostaa ylivoimaisesti eniten aikaa ja jonkin verran rahaakin. Minusta tärkeää on myös huomata, että älä missään tapauksessa aliarvioi itseäsi ja omaa panostasi tässä hommassa. Käytä oikeasti aikaa todella paljon pohjakuvan ja toivelistan pyörittämiseen jo ennen kuin puhut asiasta ensimmäisellekään talotoimittajalle tai urakoitsijalle. Hyvää ja yksilöllistä suunnittelua ei voi täysin ulkoistaa. Kun kotia tehdään sinulle ja sinun perheelle, sinä olet juuri paras asiantuntija siinä. Kukaan ei ole niin kiinnostunut teidän projektista kuin sinä olet, eikä kukaan voi tietää teidän tarpeita ja toiveita niin hyvin kuin sinä ne tiedät. On hukkaan heitettyä rahaa pyöritellä vaihtoehtoja suunnittelijan tai arkkitehdin kanssa, kun voit pyöritellä raakoja ideoita ensin kumppanin tai muun lähipiirin kanssa. Tulet yllättymään miten teräviä ja hyviä huomioita ystävät osaavat antaa, koska he myös tietävät teistä ja teidän tarpeista paljon. Tontti tottakai lopulta ratkaisee todella paljon, mutta kun perusasiat ovat kirkkaana mielessä, taipuu sama suunnitelma varmasti moneen muotoon, kun on kerran terävöittänyt paperille ne tarpeet ja toiveet. Meidän talon suunnittelukustannukset säilyivät hyvin kohtuullisina, koska olin piirtänyt pohjakuvan ja talon valmiiksi. Sähköt suunniteltiin itse, koska me tiedetään parhaiten mihin pistorasia tai valaisin kodissa tarvitaan, sähkösuunnittelija tietää sitten parhaiten, miten se toteutetaan. Samoin tein LVI suunnitelmat. Pohjakuviin olin merkannut valmiiksi kaikki vesipisteet ja siitä oli suunnittelijan helppo taas piirtää kuviin putket ja laitteet. Meidän suunnittelukustannukset olivat koko talon osalta n.7000€. Suurin summa muodostuu tottakai detskuista ja rakennekuvista, joita 2krs kivitalossa on paljon, mutta kaikessa muussa voi tällä tavalla säästää.

Siinä oli varmaan ne tärkeimmät vinkit ja sudenkuopat rakentamiseen liittyen. Eipä siis muuta kuin lämmintä kevättä! Rakentamisiin!















perjantai 4. toukokuuta 2018

Raksaviikot 12-18: Ollaan vietetty välipohjan harjakaisia!

Muutama viikko on vierähtänyt ja ollaan samalla suunniteltu sisäpintoja sekä pihaa. Piha on vielä ihan mysteeri, mutta pinnat etenkin märkätiloissa alkavat jo hahmottumaan. Oltiin saunassa jokin aika sitten ja siinä oli pieni pätkä seinää lasiseinän alapuolella. Seinä oli laatoitettu ihan tavallisella keraamisella laatalla. Koskin laatan pintaa varovasti, koska oletin sen olevan kuuma. Se ei kuitenkaan ollut kuuma, vaan päinvastoin, viileä. Itseasiassa puupaneeli oli paljon kuumempi kädelle. Siitä alettiin sitten pohtimaan laattaa vaihtoehtona saunan perinteisille paneeleille. Lisäpontta asiaan tuo se, että meidän molemmat koirat rakastaa saunomista. Siten siis laatta olisi loistava vaihtoehto, jotta vältytään kynnenjäljiltä ja lauteet olisivat myös helppoja pitää puhtaana. Nyt on tullut todella laadukkaan näköisiä puujäljitelmälaattoja markkinoille. Sellaisista isoista laatoista kun tekisi laattapinnan ja vielä saumaisi sen epoksilla, niin aika helpon pinnan saunaan saisi. Seinistä en ole vielä ihan varma... Se homma hahmottuu varmaan vähän myöhemmin. Pitänee käydä saunomassa yleisissä kaakelisaunoissa. Kertokaa myös toki kokemuksia puolesta ja vastaan! Yllättävän vähän saunan laatoittamisesta on mitään tietoa netissä. Vaikka suomalaiset ovat saunojakansaa, niin se sauna ei kyllä ole muuttunut yhtään viimeisen 200 vuoden aikana. Onkohan sauna edelleen vähän tabu aihe suomalaisille?



Tässä mentiin muutama viikko sitten. Talvi ei tahtonut hellittää millään.

Pikkuhiljaa kuitenkin seinät nousevat ja voidaan alkaa odottelemaan ontelolaattoja
Tadaa! Olipa hieno hetki, kun iltapäivällä saatiin kävellä onteloiden päällä. Tuntui että nyt tästä oikeesti tulee jotain, eikä kaikki ole vain ikuista haaveilua ja suunnittelua. Myös näkymät alkoivat hahmottumaan ihan uudella tavalla. Näköala peuroja ja lintuja vilisevälle pellolle oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi me tämä tontti varattiin. Kiikarit on jo hankittuna ;)
Rinnetontin hyviä puolia ovat yleensä mm. näköalat. Ei sen niin väliä mitä ikkunasta näkyy, kunhan silmä saa vaeltaa kauas, kun siltä tuntuu. Toinen hyvä juttu ainakin koiran omistajan kannalta on se, että piha on aika kuiva, myös kura-aikaan. Huonoista puolista voisin mainita taas tuulisuuden ja sen, että tasaista nurmikkopihaa on hankala järjestää. Sille joka ei tykkää ruohonleikkaamisesta kesäisin, se on tietysti hyvä juttu, mutta kun mun puoliso tykkää ajaa nurmikkoa, niin se tästä nyt vähän puuttuu :D
Tykästyin näkymiin sen verran, että kellarin työtilan oveen piti saada suurempi lasiaukko, vaikka aluksi ajattelin että edullisimmat umpiovet riittää. Eipä se lasiaukko tainnut sitten lopulta tuoda juuri mitään lisäkustannusta. Ovet ja ikkunat ollaan jo tilattu Skaalalta.
Alapohjan sorastus tuli juuri ennen onteloita. Tähän kohtaan tulee aikanaan tekninentila.

Alusta asti oli selvää, että mistä tahansa muusta voin tinkiä, kunhan saan lämpimän autotallin ja sen myös sain! Ei siis raavita enää auton ikkunoita aamuisin.

Siellä se näkyy, meidän tuleva koti! Yritän keskittyä nyt vaan siihen, enkä ollenkaan tuohon kasaan sen edessä... En tiedä mitä tästä pihasta tulee, mutta toivottavasti jotain pelastavaa vielä keksitään. Ihanaa kuitenkin, että kesä jo koputtelee, sitkeän talven jälkeen ja aurinkokin välillä pilkahtelee.

Kiitti kun kävit! Muistathan laittaa infoa ja kokemuksia laatoitetuista saunoista, jos sellaisia olet jossain joskus kokeillut. Olisi kiva kuulla mielipiteitä!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Mitä maksoi valaisimet uuteen taloon?

Me tehdään taloa tiukalla budjetilla, mutta laadusta ei tietenkään haluta tinkiä. Ei etsitä halvinta halpaa, mutta ei olla valmiita maksamaan pelkistä mainosmielikuvista lanttiakaan. Etsimme siis meidän mielestä parasta hinta-laatusuhdetta. Kuulostaa kliseeltä ja kaikki siihen varmaan jollain tasolla pyrkii, mutta jokaisella on ne omat tavoitteet ja perusteet valinnoilleen. Meille valaistuksen hankinnan peruste on selkeä. Halusimme ulkonäöllisesti sellaiset valaisimet, että ne sopivat meidän tyyliin ja tekemäämme valaistussuunnitelmaan. Kiinteät ratkaisut ovat pitkäaikaisia valintoja, joten harkittiin värejä ja muotoja tarkkaan. Hinnasta voidaan kuitenkin tinkiä ihan mielellään. Siispä päädyimme verkkokauppajätti AliExpressin sivuille.

Olen käyttänyt aikaisemmin Alibabaa, joka on suunnattu lähinnä yrityksille. Koska tiesin miten tämä verkkokauppayhteisö toimii, eli toimintaa valvotaan todella tiukasti ja kaikki epäluotettavat toimittajat karsitaan välittömästi, uskallettiin tehdä heti pieni koetilaus. Tilasin kattovalaisimet nykyiseen ruokailutilaan ja ne saapuivat nopeasti ja laatukin oli oikein hyvää. Seuraavaksi tilattiin kaikki ulko- ja sisävalaisimet. Hinnat olivat edullisia, mutta tärkein vaikuttava tekijä oli massiivinen valikoima.

Lähes kaikki LED valonlähteet ja suurin osa niihin liittyvistä valaisimista valmistetaan Kiinassa. Tämä tieto taskussa, on helppo suhtautua realistisesti siihen, mitä markkinoilla on tarjolla. Jos tarvitset CE merkinnän tai tarkempaa tietoa kotelointiluokasta, niin sitä pitää tiedustella myyjältä etukäteen. Koska tavaraa liikkuu valtavilla volyymeilla, on tuotteista helposti saatavilla oikein kattavaa dataa asiakaskokemusten muodossa. Arvostelut kannattaakin lukea tarkkaan ennen kun ryhtyy tilaamaan mitään.

Päädyttiin näihin seinävalaisimiin: Linkki tässä


Valaisimet tuntuivat laadukkailta ja kaikki osat liikkuivat hyvin. Puuosan liitoskohta metalliin olisi voinut olla viimeistellympi, mutta summasummarum, hinta-laatusuhde oikein hyvä.
Kattoledit: eivät ole näitä, mutta tässä linkki vähän samantyyppiseen malliin. Valaisimet on varastossa nyt enkä älynnyt ottaa niistä kuvaa.. Mutta siis mustat suorakaiteet joissa resessiin upotettuna kaksi käännettävää LED spottia. Otan kuvia kunhan projektin edetessä otetaan valaisimia esiin.

Ulkovalaisimet: Pihalle tilattiin nippu näitä. Niitä on tarkoitus käyttää myös talon räystäiden alla ja katoksessa. Ei haluttu laittaa sellaisia ylösalas valaisevia seinälampetteja, vaan valo on tarkoitus tuoda yläpuolelta. Ainoastaan talon päätyihin, jossa räystäs nousee järkevän huoltokorkeuden yläpuolelle, pitää valita joku seinävalaisin... Ehkä tällaiset stempunk -vaikutteiset, tai sitten jotkut muut. Tiedän kun osuvat kohdalle.

 Keittiöön ehdottomasti muuten tällainen tai tämän tyylinen varrellinen seinävalaisin, johon törmäsin juuri aivan sattumalta :)

Spotit (2-spotin suorakaide), seinävalaisimet sisälle (valot kuvissa), ulkovalaisimet (pihalle ja räystäisiin), LED-nauhojen profiilit maksoivat yhteensä 1230,96€ +verot 215€. Valaisimia tuli kaikkiaan noin 90kpl ja LED-nauhan profiilia n.30m, mutta nauhat otetaan ehkä muualta. Valaisimet saapuivat noin 3vko tilauksesta. Kaikki saatiin mitä tilattiinkin.

Siinä meidän valaisimet pähkinänkuoressa. Vielä ei uskalla sen isommin suositella mitään kenellekään, koska yhtään valaisinta ei olla vielä asennettu. Sen verran laitettiin kattospotti ja ulkospotti kiinni, että nähtiin valon kirkkaus ja kelvinit. Valittiin kaikille yleisvaloille sävyksi 4000-5000K. Seinävalot ja tunnelmavalot voivat olla sitten IKEAn säädettäviä polttimoita. Esim. jouluna olisi mukavaa säätää valon väriä vähän lämpimämpään suuntaan. Meillä valaistus laitettu eri ryhmiin, siten valojen eri värisävyt eivät sekoitu. Tuntuu vielä tosi kaukaiselta, että joskus päästäisiin valoja asentamaan... Jälkikäteen ajateltuna valaisimet olisi voitu tilata vähän myöhemminkin, mutta jatkuvat uutiset ulkomaisten tuontitavaroiden veronkiristyksistä, sekä kauppasotien uhat maailmalla, kallistivat vaakakuppia niin, että ostettiin valot jo nyt. Ja kivahan se oli saada käsiin jotain konkreettista, kun kaikki on tähän mennessä ollut vain haavekuvia ja piirustuksia.





perjantai 30. maaliskuuta 2018

Vanha takka muuttaa uuteen taloon

Tein ehkä elämäni parhaan löydön Torista. Olin jo päättänyt, että muuraan itse avotakan tulevaan taloon, mutta sitten ihan sattumalta löysin Torista Kastorin Tevi takan. Kastorin Tevi on himoittu design -esine ja ihastuttiin sen hauskaan ulkonäköön heti. Lisäksi se on kooltaan juuri sopiva. Meille on tulossa aika kompaktit neliöt, joten siro takka sopii paikkaansa hyvin. Alusta saakka oli selvää, että meille ei ole tulossa varaavaa takkaa, koska ollaan panostettu energiatehokkaisiin rakenteisiin ja maalämpöön. Itse asiassa, varaavaa takkaa olisi voinut polttaa vain ehkä kylmimpinä vuodenaikoina, muuten asuintilat kuumenevat liikaa. Tykkään elävästä tulesta sellaisenaan, ilman lasiluukkua, joten avotakka olisi ollut valintamme joka tapauksessa. Torilöytö teki vaan hommasta paljon helpompaa ja tottakai edullisempaa.





Tevi oli muuten hyvässä kunnossa, mutta vähän teräsvillaa ja liesimustaa valurautapinta vielä kaipailee.
Siinä hän on koko kauneudessaan. Tevi odottaa nyt varastossa tulevaa syksyä ja asennusta uuteen kotiin. Rakastuin juuri tuohon kupariseen huuvaan, eikä noissa söpöissä jalossakaan mitään valittamista ole. Hinta varsinkin oli mukava. Maksoin takasta 200 euroa ja olisin ehkä maksanut enemmänkin. Ainakin varaavaan takkaan verrattuna rahaa säästyy useampi tonni. Toki, lämmitysenergiaa tästä persoonallisesta avotakasta ei voi paljoa ammentaa, mutta estetiikkaa sitten senkin edestä.

Tämä symppis takka sopii hyvin Pääsiäisen teemaan, joten sattuipa löytymään sopivaan aikaan. Seuraavana pääsiäisenä tämän takan loimussa saadaan toivottavasti jo nauttia elämästä uudessa kodissa! Oikein ihanaa ja aurinkoista Pääsiäistä kaikille jotka tänne blogin alkutaipaleella ovat jo eksyneet :)



lauantai 24. maaliskuuta 2018

Raksaviikot 6-12 Seinää nousee

Tänä talvena on ollut pitkiäkin pakkasjaksoja ja hitaanlaisesti käy kivien latominen, eikä valujakaan voi kovalla pakkasella tehdä. Pikkuhiljaa kuitenkin seinää on noussut, mutta mistään suurista edistysaskeleista on ehkä turha puhua. Taustalla on sitten ollut aikaa tehdä hankintoja ja päätöksiä tulevaa kevättä varten. Ikkunatoimittajaksi valikoitui Skaala. Hieman kuitenkin vielä askarruttaa ottaa ikkunat ja ovet Skaalalta, koska yritys on edelleen taloudellisesti heikoissa kantimissa. Ei siinä muuten mitään, mutta reklamaatiot jää kokonaan hoitamatta konkurssitilanteessa. Myyjä kyllä vakuutti, että tanskalaisten sijoittajien ansiosta, yritys on nyt vahvempi, kuin vuosikymmeneen. Nähtäväksi jää, miten yhteistyö sujuu. Maalämpö, lattialämmitys ja IV-kone päätettiin ottaa Lännen Maalämmöltä (linkki). Lueskelin aika paljon eri toimittajien pumpuista ja hyviä tehokkuuslukuja niittänyt, saksalainen Stiebel Eltron vaikutti luotettavalta. Täytyy myöntää, että vertailin hintoja luvattoman vähän.. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisi hintaakin enemmän, joten teimme valintamme melko nopeasti. Tykkään siitä, että samalta toimittajalta tulee isompia kokonaisuuksia. Silloin asiakkuus pysyy myyjälle kiinnostavana ja oma projektinhallinta helpompana. Kannattaa tutustua myös Stiebel Eltronin IV-koneeseen. Tehokkusluvut lämmön talteenotossa olivat jopa niin hyviä, että jäin miettimään olivatko ne tottakaan :D Tuote on ihan uusi Suomessa ja meille asennetaan pumppu ihan ensimmäisten joukossa. Nähtäväksi jää, mikä sen suorituskyky sitten käytännössä on.



Seinät alkavat kohta lähestymään välipohjakorkeutta. Valekyljet ja terassin anturat ovat paikoillaan. Tässä nousee nyt talon kellari, eli työtila ja autotalli.

Ollaan muuten oltu tyytyväisiä rakentajaan, mutta hän tuntuu unohtelevan asioita. Väliseinästä oli unohtunut pari kojerasiaa ja anturasta oli unohtunut läpivienti. Tämä tuottaa lisätyötä hänelle ja tietty harmittaa meitä. Sovittiin, että vastaisuudessa hän ilmoittaa, kun seuraava valu on tilattu. Siten ehditään ajoissa tarkastamaan, että kaikki on paikoillaan ja tehty kuvien mukaan.

Kevättä saadaan vielä tovi odotella. Tonttimme ei ole aurinkoinen, joten ilmasuunnista tai sijainnista ei ole apua. Kyllästyttiin etelästä paahtavaan aurinkoon edellisessä talossa ja nyt ihan tarkoituksella etsittiin vähän varjoisempaa paikkaa kodille.

Siinä tärkeimmät tällä kertaa. Lisää juttua mm. valaistuksen suunnittelusta myöhemmin. Ainiin.. ja löydettiin takka. Siitäkin lisää juttua sitten tuonnempana!



sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Raksaviikko 1-5: Tontilla ollaan

Noniin, tässä sitä ollaan jännän äärellä. Oltiin jo melkein hankkimassa läheiseltä alueelta peltotonttia, ihan kiva sekin, mutta onneksi päädyttiin kuitenkin tähän ratkaisuun. Nyt tontti tuntuu juuri oikealta valinnalta meille. Naapurikin on kaatanut tontiltaan puut ja näkymä on auennut lisää. Aluksi tontti oli pelkkää varjoisaa metsää, mutta sain heti vision siitä, miten meidän unelmien koti tontille istuu. Siitä se ajatus sitten lähti ja nyt ollaan jo valettu perustuksia.



Tiheän korkean metsän takaa alkaa jo hahmottua näkymä kauas pelloille, kun metsuri on ollut tontilla muutaman tunnin.

Pintamaa on kaivettu pois ja kallio odottaa louhimista. Onneksi louhimista ei tullut paljon ja kaiken louheen voi jättää tontille tienpohjaksi. Luontoäiti oli täydellisesti suunnitellut rakennuspaikan tähän.

Sateinen syksy ja talvi muodostivat rantaviivaa tontin edustalle. Veikkaan että viime kesänä hankkimani kiikarit tulevat olemaan kovassa käytössä. Olen aina ollut kiinnostunut luonnosta. Eteen avautuvilla pelloilla viihtyy kurjet, ketut ja peurat. Hauskaa seurattavaa näkyy siis kaikkina vuodenaikoina.

Siinä se on. Sorapeti ja lautamuotti odottamassa raudoitusta ja betoniautoa. Ensimmäiseen ruutuun on tulossa työtila ja toiseen ruutuun autotalli. Asuintilat ovat siis kokonaan ylemmässä kerroksessa.

Perustukset valmiina ensimmäiselle harkkokierrokselle. Bitumikaista tulee vielä väliin.

Loppusyksyn komea "järvi" alkaa jo kuivumaan. Toivomme kuitenkin leudon taven jatkuvan, koska se takaa muuraustyön sujuvan etenemisen. Juhannuksena pitäisi sitten päästä kunnolla sisätöihin.




Olen lähdössä reissuun, mutta kun palaan, niin seinien pitäisi olla jo hyvässä vauhdissa. Parin viikon päästä kertoilen kuulumiset ja miten Villa Mustan rakentaminen on edistynyt. Lisäksi tulossa pari vinkkiä valaistuksen hankintaan ja suunnitteluun. Kokemukset suoraan Kiinasta tehdyistä hankinnoista askarruttavat varmaan muutamia muitakin rakentajia. Stay tuned!